"Muuten se, ilman se aikojaan."
"Mummo ja minä olemme aikoneet tässä taloksi ruveta", selitti Israel.
"Kun nyt se Heikki kuoli, niin on tässä tarpeen miehinen mies."
"Miiehinen miies", venytteli Anni itsekseen, ja sanoi sitten kuuluvammin:
"Vai niin… vai taloksi. Vai Israel tähän nyt isännäksi… Minun kai on sitten lähdettävä liesuun lapsineni?"
"Kyllähän hyvä sopu tilaa antaa — jos muuten passannee", sanoi vaari.
"Etteköhän, vaari-kulta, ottaisi minua piiaksenne", jatkoi Anni ivailuaan. — Missä se kuhnus kähnii, kun sitä ei jo ala kuulua — kivahti hän heti itsekseen ja vilkaisi akkunasta ulos.
Samassa astuikin Tuomo tupaan, olalla mutainen lapio, jonka pani pystyyn uuninsoppeen.
"Hulttio mieheksi se Heikki", virkkoi hän ensi sanoikseen. "Tulin tuolta Kurkisuon kautta, ja kun siellä katselin tulevia työmaitani, niin mitäs löysin? Joo, tuon lapion ojan pohjasta… Näkyy, että tässä töllissä on isäntä tarpeen."
"Isäntä, isäntä on tarpeen", myönteli vaari.
"Se kuuluukin nyt Israel tulevan Töyrylään isännäksi", sanoi Anni entiseen tapaansa. "Ottaisit vaarilta renginpestin — minä tässä jo piian paikkaa pyytelin."