"Rukiista kaiketi siellä leipää syödään — ja olemmehan, Kaisa, jo petäjäistäkin syöneet. Mutta se on ollut oma leipoma, ja se tieto on ollut särpimenä karkeallakin palasella."
"Onhan kuitenkin parempi näin… Ettei huutokaupalla kuin eläimiä, niinkuin ennen vanhaan."
"Onhan yhtähyvin näin parempi. Ja onhan siellä olevinaan lähempänä omiaan ja Sanan vieressä."
"Siellähän ne jo kirkon mullassa lepäävät sinunkin lähimpäsi. Siellä on
Eerot, siellä Heikit."
"Siellä isät, siellä äidit… ja pian täältä pääsen sinne itsekin."
"Niin, Henna, kuoleman kuukinpuillahan vaapumme jo."
"Kuoleman kuukinpuilla."
He kulkivat taas ääneti pitkää vastaletta ylöspäin. Mäen päälle päästyään he pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan taaksensa. Pitkän aikaa sanattomina katseltuaan he viittasivat kädellään kuin hyvästiksi usvan läpi häämöittäviä Korvenkylän kaukaisia vuoria kohti ja jatkoivat taas vaivaloista matkaansa — kohti vaivaistaloa.