»Ei niin, sen on ollut lähdettävä, vaikka hyvin vastenmielisesti, kulkemaan ristiä kohti. Ja olkoonpa ehtinyt paeta vaikka peninkulmien päähän, on sen viimeistään kolmen vuorokauden kuluessa oltava ristin luona, ja ellei sitä tapettaisikaan, ei se pääse siitä lähtemään, vaan sen on viimein itsekseen kuoltava siihen.»
»Minkätähden?»
»Se on näet, risti, pelastukseksi ihmiselle, mutta kuolemaksi käärmeelle — on ollut ja tulee olemaan.»
»Niin, vaan minkätähden sen ristin pitää olla leppää eikä mäntyä tai muuta puuta?»
»Sen pitää olla leppää sentähden, että Ristuksen risti oli sitä puuta.»
»Sen on pitänyt olla suuri leppä», arveli Unto.
»Kasvaahan tuo väliin meilläkin tervaleppä parasta lajia hyötyisässä puron kosteikossa paksuutta sen kuin hyvä tukkipuu. Ja kaippa siellä, kaukaisissa kesämaissa, lie lepät sen mukaisia kuin kuuluvat olevan muutkin puut.»
»Onkos siitä sitten mitä hyötyä sen käärmeen kuolemasta?» uteli Unto edelleen.
Vaari näytti tulevan surullisiin mietteisiin, ja ennenkun ryhtyi vastaamaan, hän teki vastakysymyksen:
»Et suinkaan sinä… pelkäätkö sinä…?»