Esterin nielaistua lääkkeen äiti seisoi sängyn vieressä jonkun aikaa äänettömänä, rohtopullo toisessa kädessä, teelusikka toisessa, ikäänkuin odottaen tippojen salassa tekemää vaikutusta.
»Tuntuuko nyt paremmalta?» hän viimein kysyi.
»Tuntuu.»
»Koeta sitten nukkua, että paranet», kehoitti äiti.
Kuinka pitkälle yö lienee jo kulunut, kun emäntä, joka Esterin rauhattoman kääntelehtimisen takia ei tahtonut saada unta silmiinsä, kuuli tämän sanovan:
»Äiti — joko äiti nukkuu?»
»En, lapseni. Tarvitsetko jotakin?»
»Kuulkaa — tehän tiedätte, kun olette uskovainen — pääsiköhän se Bertta taivaaseen?»
»Mikä Bertta?»
»Se köyhä tyttö, josta lauletaan veisussa 'Bertta ja Vilho'. Minä laulan hiljaa — laulanko?»