»Uskotko sinä, että minä voin sen parantaa?» tiuskasi ukko.
»Uskon.»
»Hyvä on, että uskot; tässä oli äsken semmoinenkin teikari, joka ei uskonut. Vieläkö se nälkäkurki siellä pihalla koikkelehtii?»
»Se lähti kuin korppi kuumilta kiviltä», sopotti mies paisuneesta poskestaan.
»Taitaa kolottaa hammasta kovastikin?» kysyi ukko nyt jo leppyneenä.
»Vie kuin vihollinen.»
»Ota, mies parka, kolmelta veromaalta kolme tervastikkua ja kaiva joka tikulla kipeätä hammasta. Kaiva sitten näverillä puuhun reikä, pistä tikut siihen, lyö tappi reiän suuhun ja sano: Pure puuta, älä luuta. Sillä keinoin poskesi sulaa ja kolotus lakkaa.»
Tuli vihdoin Eenokinkin vuoro. Hän selvitti ukolle juurta jaksain aarteen koko historian ja pelkonsa siitä, että joku toinen voisi sen saada. Hän, vanha mies, on tullut pitkän matkan takaa hädissään kysymään neuvoa, miten aarre olisi estettävä joutumasta muitten kuin hänen käsiinsä.
— Tähän laatuaan harvinaiseen kyselyyn ukko ei ollut valmis vastaamaan heti.
»Minä luulen, että tähän sinun asiaasi on kysyttävä neuvoa kuolleilta — ehkä itsensä sotaherran hengeltä», sanoi hän pitkän miettimisen perästä: »Onko sinussa miestä lähtemään minun kanssani kirkkoon yöllä vanhaa väkeä haastattamaan?»