»Et sinäkään osaa.»
»Osaanpas!»
»Etpäs osaa!»
Enempää väittelemättä Jussi kiipesi suurelle kivelle ja papillisella äänellä lointeli pitkän saarnansa, joka kuului olleen kirjoitettuna »tuohiraamatun tuossa laidassa, kupparin kirjan kuudennessa luvussa.» Saarnan päätyttyä hän esitti yhtä pitkän kuulutuksen laitumelta kadonneesta hevosesta, joka on »täydessä raudassa, kellonrapa kaulassa.»
»Keneltä sinä olet tuon oppinut?» kysyi Matti.
»Sahan eltari sen on minulle opettanut», vastasi Jussi ylpeänä tiedoistaan. »Ja osaan minä isä-meidänkin: Is meki tai, pyhä kallis, maar menkkel, taas temppel, hus hus, pani viritykseen, ettemme ruiskis, kakkara kara nauskis…»
»Älä räpätä, anna hapata, äitis huomenna leipoo», keskeytti Matti kateudesta pakahtumaisillaan ja nakkasi »pappia» kalikalla sääreen, lähtien samalla juoksemaan pakoon, Jussi jäljessä.
Tuokkoset kädessä pojat juoksivat polkua peräkkäin, että kangas tömisi. Tultuaan näin vauhdilla Möyrylän luokse he, ryhtymättä tällä kertaa tappeluun, tekivät sulan sovinnon ja neuvottelivat keskenään, mitä vallattomuutta taas osattaisiin tehdä Eenokin laitoksille. Siinä Möyrylää kierrellessään ja kurkistellessaan he suureksi ihmeekseen huomasivat ylikerran oven olevan hiukan raollaan. Tyydyttääkseen uteliaisuuttaan pojat hiipivät portaita myöten ylös ja pujahtivat sisään niin hiljaa, että Eenokki, joka selin oveen veisteli puukappaletta, ei kuullut heidän tuloansa.
Aikansa katseltuaan nuoralla kuivamassa olevia rahoja ja keskellä lattiaa olevaa kummallista laitosta pojat viimein rähähtivät nauramaan. Eenokki silloin mölähti, ikäänkuin olisi saanut puukon piston sydämeensä. Säikähdyksestä toinnuttuaan hän tavoitti lyödä poikia kädessään olevalla puukappaleella, mutta nämä rävähtivät rappuja alas kuin oravat ja sivaltaen lakit käteensä vilkaisivat jäniksinä ylös vuoren rinnettä, että paljaat kintut vilkkoivat. Ehtipä Jussi ohi mennessään hiukan soittaa kalauttaa Eenokin puukelloakin.
Huomattuaan takaa-ajon turhaksi Eenokki salpasi sisäpuolelta oven, joka oli unohtunut sulkematta hänen äsken ulkona käytyään, ja ensi työkseen kokosi rahat nuoralta pönttöön. Pojat tietysti kertovat näkemänsä, tieto hänen rahoistansa leviää ympäri kylää ja ties kuinka laajalle. Eenokki ei pitänyt edes Honkavaaraa enää turvallisena säilytyspaikkana. Minne hän rahansa kätkee nyt, sitä hän mietti koko iltapäivän ja vielä kappaleen yötäkin, kunnes viimein keksi mielestänsä parhaimman säilytyskeinon.