»Saavillinen homehtuneita leipäpalasia.»
»Kolme kuollutta rottaa.»
»Ja eläviä rottia niin paljon, että ovat silmät päästä repiä.»
Kun aliaitassa olevat tavarat tulivat myödyksi, oli pyrittävä ylikertaan. Mutta pääsy sinne oli hyvin vaikea. Ensin oli murrettava auki rakennuksen sivuseinällä oleva ulko-ovi, josta tultiin jonkunlaiseen eteisen tapaiseen. Siitä johtavien portaitten yläpäässä oli toinen niinikään kaksinkertaisella lukolla varustettu ovi, joka johti aitan eteiseen. Tämän oven eteen eteisen puolelle oli laitettu niin taidokkaasti viritetty ansa, että kun varas murrettuaan oven auki astuisi yön pimeydessä kynnyksen yli, hän laukaisisi loukun ja aavistamattaan saisi korkealta putoavan paksun hirren pääkuoreensa. Näin päivän-aikaan sadin onneksi huomattiin ajoissa ja siten voitiin välttää uhkaava vaara.
Itse aittaan näytti olevan mahdoton päästä, jollei ovea kokonaan rikottaisi, syystä että sen eteen sisäpuolelle oli käsittämättömällä tavalla saatu salpa asetetuksi. Ennenkun ovi ehdittiin rikkoa, huomasi joku sattumalta lyhyen nuoranpään pistävän esiin seinähirteen kaivetusta reiästä ylhäällä katonrajassa. Nuorasta vedettyä kohosi salpa oven edestä, ja tie kaikkein pyhimpään oli vapaa.
Ylemmän eteisen raudoitettu seinäluukku avautui kolisten, josta harvan lattian läpi yläkertaan tunkeutunut savu alkoi pursuta ulos kuin lämpiävän riihen ikkunasta. Arviomiehet huusivat nyt luukusta löytämänsä tavaran nimen.
»Yhdet koirannahkarukkaset.»
»Jaha, yks koirannahkarukkanen», toisti tuomari.
»Vanhat pukinnahkaiset puoliturkit.»
»Ansavirsut.»