Ylikerrassa, jonne sen jälkeen mentiin, oli kalustona jonkunlainen veistetyistä laudoista kyhätty sänky, rahi ja akkunan edessä pöytänä seinään kiinnitetty lauta, jolla oli tyhjä pullo ja sen vieressä alassuin korvaten, tuohentervalla paikattu kahvikuppi, tyhjä karamellipönttö ja repaleinen unikirja.
Lattia oli kauttaaltaan puunlastujen peitossa, ja eräässä nurkassa oli hyvin kummallinen laitos, josta aluksi ei ymmärretty, mikä se mahtoi olla. Kun kammista väänsi, pyöri yhtaikaa pieni tahko, kerinlaudat ja koukkulankakela. Ylempänä vaakasuorassa asennossa pyörivään puukehykseen oli kiinnitetty kaksitoista tervattua puuäijää, nähtävästi tarkoittaen kahtatoista apostolia, jotka alustallaan seisten kiitivät ympäri kuin piirileikkiä tanssien. Näiden yläpuolella oli ristiinnaulitsemista esittävä kuva, sotamiehellä keihäänä terävä naskali kädessä. Kaikkein ylinnä oli puinen linnun kuva, joka suojaten levitti tervatut siipensä koko laitoksen ylle, ollen niin taidokkaasti yhdistetty muuhun koneistoon, että lintu koneen käynnissä ollen hiukan räpytti toista siipeänsä.
»Tuo kuvatuskohan se on nyt se keksintö, josta vainaja testamentissaan mainitsee?» arveli joku yleisön joukosta.
»Se kait se lienee», sanoi isäntä ja antoi keksinnölle niin vihaisen potkun, että se yksin kappalein hajosi ympäri koppia ja muuan apostoli hypähti kattoon asti.
Tarkastamatta oli enää kellari. Kun sen ovi oli murrettu auki ja arviomiehet olivat tyystin tutkineet joka sopen, arveli muuan heistä, ikäänkuin koko toimituksen loppulausuntona:
»Tyhjää on.»
»Tyhjää on», vastasi autiossa kellarissa kumea kaiku, joka monen läsnäolijan mielestä »kuulosti hyvin Eenokki-vainaan ääneltä.»
XVI.
Räätäli Karstan tultua iltapäivällä huutokaupasta kotimökilleen hän nakkasi huutamansa vaatemytyn välinpitämättömästi, melkein halveksien tuvan nurkkaan ja vaipui ääneti miettimään sitä yhtä ainoaa asiaa, mitä paikkakunnan kaikissa tuvissa tänä iltana mietittiin ja aprikoitiin:
Missä ovat Eenokki-vainajan rahat?