"Jos me aina seuraisimme lain kirjainta", jatkoi vuorineuvos, "olisivat asiat aivan toisin. Mutta kulkekaa taloissa ja kylissä ja kuulkaa, miten monesti me olemme antaneet armon käydä oikeudesta. Mutta kun meitä tahallisesti yritetään pettää, kun meille kieroillaan, tehdään kiusaa ja keksitään kaikenlaista, onko silloin väärin, että mekin joskus sanomme: 'Tietäkää huutia!'"
Miks'eivät talolliset voi hankkia itselleen luottamusmiehiä, olkoot ne metsänarvostelijoita tai mitä tahansa, ja uskoa heitä, kun eivät itse kykene asioita arvostelemaan! Eihän kukaan heille väkisin rahoja työnnä ja vie heiltä maita ja mantuja. Voihan herra metsänhoitaja itse ruveta heille sellaiseksi. Luuleeko herra metsänhoitaja, että tällaiset ikävät keskustelut sittenkään säästyisivät!? Ei, kaukana siitä.
"Herra metsänhoitaja on valistunut mies ja vapaaherra vielä lisäksi, mutta kuitenkin hän puhuu kuin nuorukainen. Mutta tarttukaa kourin kiinni elävään elämään, katselkaa sitä suoraan vasten kasvoja, niin ajatukset muuttuvat, sen minä uskallan sanoa. Teillä on siellä liian paljon aikaa kaikenlaiseen filosofeerailemiseen ja liian vähän tekemistä, te saatte jonkun fix idean ja sitten te tulette kertomaan sitä minulle, aivan kuin en olisi kuullut sitä vähintään tuhat kertaa aikaisemmin. Mutta minun on sittenkin hyvä olla ja nukun yöni rauhassa, sillä omatuntoni on hyvä. Teillä on tilaisuus tutustua liiketapoihimme, tarjoan teille siihen tilaisuuden. Olkaa hyvä: kaksikymmentätuhatta ensi vuodelta. Mitä sanotte?"
Gyllenmarck oli noussut seisomaan kasvot punaisina.
"Kiitän teitä, herra vuorineuvos, tarjouksestanne, jota en voi vastaanottaa", sanoi hän. "Samanlaisen tarjouksen, vaikka vähemmän edullisen, teki metsäpäällikkönne, metsäherra Stenberg minulle muutama kuukausi sitten, vaikka luulin sen johtuvan eri motiiveista".
"Hänkin! Sepä erinomaista. No mitkä luulette hänen vaikuttimensa olleen?"
"Luulen yksinkertaisesti, että hän uskoi minun ryhtyvän yhtiötänne vastustavaan toimintaan ja tahtoi päästä minusta niin edullisesti kuin mahdollista, toisin sanoen: saada puolelleen".
Vuorineuvos pysähtyi keskellä käyntiään ja rupesi sivelemään leukaansa.
"Voi ehkä olla niin", lausui hän viimein pitkäveteisesti, "vaikk'en oikein sitä uskoisi. Joka tapauksessa se on tunnustus kyvyllenne. Teitte väärin kuin hylkäsitte hänen tarjouksensa samoin kuin nyt minun. Sittenpähän olisitte päässyt aiheettomista miettimisistä. Metsänhoitaja Stenberg on muuten tarmokas ja taitava mies, joka suhteessa minun oikea käteni, johon kaikessa luotan."
"Tiedän sen hyvin, herra vuorineuvos".