Herra vuorineuvos jatkoi taas keskeytymättä käyntiään, ja Gyllenmarck istuutui. Pitkään aikaan ei kumpainenkaan lausunut sanaakaan. Vuorineuvos mietti omia mietteitään, näyttäen melkein kokonaan unohtaneen Gyllenmarckin läsnäolon. Gyllenmarck katseli ikkunoita, joiden eteen vedettyjen, paksujen uudinten läpi aurinko kuulsi veripunaiselta, tarkkasi kadulta kuuluvia askeleita ja havahtui joka kerta, kun oli erottavinaan tutut, kevyet askeleet. Kun päästäisiin pääasiaan, jonka takia hän oli tänne tullut, ja sitten pois, hänen luokseen, joka odotti. Olihan hän nyt asiansa toimittanut, sanonut sen, mikä oli häntä painanutkin.
Herra vuorineuvos jatkoi yhä käyntiään. Hänellä oli oma, järkkymätön lapsenuskonsa asiansa oikeuteen. Ja kun kaikki kävi ympäri, eikö hän ollutkin oikeassa. Maailmanparantajia voi tulla joka ilmansuunnalta, tehdä pateettisia eleitä ja lausua mielipiteitä, jotka ovat huutavinaan korkeuksiin. Mutta maailman suunnaton mylly jatkaa kaikesta välittämättä jauhamistaan, aina on oleva viisaita ja tyhmiä, rikkautta ja köyhyyttä, yritteliäitä ja laiskoja, ja kunkin normaalisen yksilön kohtalo riippuu suurimmaksi osaksi hänestä itsestään.
Gyllenmarck katseli vuorineuvosta, eikä hän enää ajatellut niitä suuria, kylmiä aivoja, hän näki miehen, joka oli tehnyt ankaraa työtä aivoin ja käsin, joka oli noussut yhteiskunnan ylimmille huipuille ja jolla oli täysi syy olla töihinsä tyytyväinen. Välillisesti hänen työstään, niinkuin kaikesta muustakin hyödyllisestä työstä, oli sittenkin hyötynyt ei vain hän yksin, vaan koko yhteiskunta, olkoon, että työn tulos oli raaka raha.
"Aivan oikein — olin unohtaa koko asian. Tehän tahdoitte nyt suorittaa koko velan."
Herra vuorineuvos oli pysähtynyt Gyllenmarckin eteen ja näytti kuin unesta heränneeltä.
"Kyllä, minulla on rahat muassani".
"Minä kirjoitan kuitin, pidän huolen siitä, ettei asia tule esille välikäräjillä" — vilkaisu pöytä-almanakkaan — "ja siitä, että kiinnitys kuoletetaan".
"Tässä olisivat rahat".
"Kiitän".
Ja herra vuorineuvos oli taas täynnä tyyntä asiallisuutta, istuutui pöytänsä ääreen, laski rahat, kirjoitti kuitin kuin mikäkin konttoripoika ja varusti sen nimellään ja sinetillään.