"Näin yksinkertainen asia se oli", sanoi hän, ojentaen kuitin Gyllenmarckille. "Saatte siis olla turvallinen klienttinne puolesta. Ja mitä tulee Peuraniemen metsäkonttoriin, annan minä jo tänään vastaisen varalle sinne varoituksen siitä, ettei siellä rahoja otettu vastaan."
Vuorineuvos katsahti kelloaan.
"Kas, noin pitkä aika kulunut. Mutta onhan meillä ollut mielenkiintoinen keskustelu, josta ehkä on ollut hyötyä niin toiselle kuin toisellekin. Pitäkää tarjoustani mielessänne, sillä aivan varmasti teillä on ollut monessa suhteessa eriskummalliset ajatukset. Hyvästi nyt ja voikaa hyvin. Terve tuloa vastakin, mutta hauskemmin asioin. — Hyvästi ja kiitos, herra metsänhoitaja."
Ovi avautui ja sulkeutui, palveluspoika saattoi taas pitkän huonerivin läpi eteiseen.
Niiden suurten, kylmien aivojen mies oli nyt nähty ja tultu huomaamaan, että hänkin oli vain ihminen. Eikä mitään muuta.
XV
"Ingeborg Bonn, minä rakastan sinua!"
Gyllenmarck toisteli toistelemistaan itsekseen niitä hänelle kohtalokkaita sanoja, jotka hän oli lausunut metsässä, koskenportaalla, toista kuukautta sitten, toisteli ja puristi sitä kättä, joka turvallisesti lepäsi hänen omassaan.
"Kadutko sitä sitten?"
Ääni helähti hopeankirkkaana hänen korvissaan, hän käänsi päätään — niin, miksi hän niin teki — nehän olivat samat, ihmeenvaaleat kasvot, jotka näyttivät sulautuvan valoon ja lämpöön.