Matti Niemelä hämmästyi yhä enemmän ja kääntyi nyt kokonaan päin häiritsijäänsä. Mutta puhujan, metsäherra Gyllenmarckin kasvot ilmaisivat vain pelkkää totisuutta, vaikka henki tulikin pahasti väkeville.
"Etkö sinä usko, kun minä sanon", tiukkasi metsäherra kotvasen kuluttua. "Olethan aina ennen uskonut".
"Kyllähän minä… mutta jos hosmestari hyvinkin laskee leikkiä ja…"
"Puhu vähän hiljemmin".
"… ja tuossahan tuo pehtorikin istuu vastapäätä", lisäsi Matti puoliääneen.
"Anna sinä pehtorin istua", kuiskasi metsäherra takaisin melkein vihaisesti, "ja laputa tiehesi, ettei herätä niin suurta huomiota".
"Niin mutta…"
Matti Niemelä ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, sillä samassa ilmestyi konstaapeli Juusperi oikeuden istuntohuoneen ovelle ja kajahdutti suurella äänellä:
"Kannanlahti-yhtiö, Matti Sipanpoika Niemelä".
Näkemättä sen enempää metsäherra Gyllenmarckia kuin muitakaan ja kuulematta muuta kuin oikeuden käskyn hyökkäsi Matti Niemelä istuntohuonetta kohden, ja Juusperi avasi oven samalla kertaa hänelle ja yhtiön pehtorille.