III
Se suuri hetki on siis tullut.
Matti Niemelä seisoi keskellä oikeuden istuntohuoneen lattiaa, pyöritellen lakkia kädessään ja vilkuillen vuoroin tuomaria, vuoroin lakkiaan, vuoroin yhtiön pehtoria.
Mitä ne vitkastelevat? Miks'ei pehtori astu esille ja puhu puhki asiaansa, miksi hän värjöttää oven suussa aivan kuin asiaankuulumaton syrjäinen?
Matti Niemelä rohkaisee mielensä ja luo pehtoriin pitkän, tutkistelevan katseen.
"Astu nyt esille, pukinsilmä, liuhuparta…"
Ei, siellä se vain värjöttää, puhisee, puhkuu, punastelee.
Lautamiehet istuvat liikkumattomina pitkin seiniä, liikkumattomina niinkuin kuvat, silmät puoli-ummessa ja odotellen, että asia alkaisi. Lopunhan tietää jokainen: … "ja velvoitetaan siis Matti Niemelä…" Ja kun velvoittamisesta ei lähtisi apua, menisi talo. Sehän on selvä.
"Kun ei se jo ala, että päästäisiin loppuun…"
Matti Niemelä muuttaa asentoaan ja vilkaisee taas pehtoria.