Gyllenmarckin olisi tietysti täytynyt hymyillä ja kiittää kohteliaisuudesta, mutta hän vastasi vain:
"Niinkö arvelet?"
"Niin. Mikäpä on ollaksesi? Toimitat terveydeksesi virkasi vähäpätöiset tehtävät, et kysele keneltäkään, et ole kenestäkään riippuvainen, palkka kannetaan nenän eteen, elämä pelkkää huolettomuutta. Mutta eikö yksinäisyys toisinaan ala piinata?"
"Minkä tuo tehneepi".
Hän, Erik Wegener, oli tullut katsomaan, millaisia nämä raukat rajat oikein ovat, nämä viheliäisyydessään ylistetyt.
Hän oli erehtynyt. Suurpiirteistä tosin, mutta yksitoikkoista, iankaikkisen yksitoikkoista. Täällä hän ei voisi lepuuttaa hermojaan. Tuntureita siellä ja samoja täällä, kaikki niinkuin kumoonkäännetyt, suunnattomat padat, toinen vain korkeampi, toinen matalampi, ei pienintäkään syrjähyppyä yksitoikkoisissa ääriviivoissa…
"Olisit mennyt Norjaan…"
Välillä sitten vain ikuiset metsät ja kamalat aukeat, tietysti soita ja vetisiä niittyjä, joku joki siellä täällä metsän uumenissa. Ja entä sitten? Eikö täällä ollut kenelläkään muulla mitään sanomista kuin Kannanlahti-yhtiöllä? Pitkin matkaa hän vain oli kuullut siitä, niinkuin ei muita olisi ollutkaan. Tuossa on Kannanlahden puulaakin talo, se tuli sen haltuun silloin ja silloin, tuo tuossa myös, siinä on isännöitsijänä se ja se, entinen isäntä joutui maantielle; tuossa on Kannanlahti-yhtiön lanssimaa, tuossa sen tukkeja, ne kai uitetaan keväällä, tässä lossissa veistetään proomua, joka kannattaisi Kannanlahti-yhtiön automobiilin, tässä Kannanlahti-yhtiön rakentama silta, tuossa sen rakennuttama kansakoulu, lahjana annettu, kun se ensin oli syönyt koko kylän köyhäksi.
Satapäinen jätkäjoukko tulee vastaan — ne ovat tietysti Kannanlahti-yhtiön jätkiä; mies sivuuttaa komealla oriillaan kurjan kievarikonin, se on tietystikin Kannanlahden puulaakin pomoja. Ja taas: tukkilaisasuntoja, punaseinäisiä talonpoikaistaloja, pomojen asuntoja, kirkonkylässä suuria, valkeita taloja, kaikki Kannanlahti-yhtiön.
"Herra Jumala, ovatko täällä edes sielut ihmisten omia? Eivätkö nekin ole Kannanlahti-yhtiön! Ja miten mainitaan Kannanlahti-yhtiön nimi: kuiskaamalla, kunnioittavasti, aivan kuin pelattaisiin loukata jotakin suurta, kaikkivoipaa, jolla on korvat kaikkialla…"