"Niin, sellainen säälittävä tapaus", jatkoi hän sitten. "Rehellinen, ahkera mies joutumassa mierolle. Tähän juttuun olen minä sekaantunut, estämällä velkajutun tulemasta esille käräjillä… Olen päättänyt hoitaa asian…"
"Oikein, Gyllenmarck, oikein. Juon maljasi!"
"Se tuskin kannattaa. Omasi… terve! — Ja mitä Kannanlahti-yhtiöön tulee… mahtaneeko se olla kummempi kuin muutkaan samanlaiset siellä etelässä, rikkaampi vain, rahakkaampi ja käyttää rahojaan. Raha tekee tunnottomaksi silloin, kun sitä ei enää ole pakko koota, vaan sitä ja sillä hallitsee ja antaa sen lisätä itseään…"
"Oletko sinä tullut filosofiksi?"
"En, mutta olen täällä nähnyt kuinka paljon ja monenlaista viheliäisyyttä tuo samainen yhtiö on matkaansaattanut, nöyryyttänyt yksilöitä ja kansanjoukkoja, ja minä olen oppinut sitä vihaamaan…"
"Sydämestäsi?"
"Kuinka tahdot. Mutta vihani ei kohdistu yhtiöön, elottomaan, vaan sen toimeenpaneviin jäseniin, ylhäisimmästä virkamiehestä viheliäisimpään jätkään minä heitä kavahdan… Ja se johtuu vain siitä viheliäisyydestä, mitä he kylvävät. Minkä minä kuitenkaan mahdan?"
"Et mitään".
"En mitään. Enintään pysyä erilläni. Jos yhden kuiluun syöstävän voin pelastaa — niinkuin koetan — toista en voi. Silloin minua ei enää pidettäisi hyvänsuopana… hm!… hyvänsuopana ihmisenä, vaan rettelöitsijänä, joka aiheettomasti sekaantuu yhtiön asioihin ja koettaa vaikeuttaa sen toimintaa."
"Sellaista se on."