Askeleet kaikuivat eteisenportaissa, käskevät, vaativat askeleet, Maikki kuulosti auttavan turkkia päältä, minuutin kuluttua kookas vartalo täytti oviaukon, ja hämmästyksekseen Gyllenmarck huomasi kooltaan olevansa tulijan veroinen.
Äänetön tarkastelu esittelyseremonian jälkeen: tulijan teräksinen katse kohtaa kylmän jään, ei petollisen kevätjään, vaan ankaran keskitalven jään, joka hyvin kestää tulen ja rautakangen, sillä se on samaa jäätä pohjaan asti.
Gyllenmarck tuntee itsensä tällä hetkellä vahvaksi ja heikoksi: hän tuntee voivansa vastata mitä tahansa, mutta hän ei saa huuliltaan nöyryyttävää lausetta: "Mikä on asianne?"
Vieraan ääni on syvä ja kalskahtava; ellei tietäisi kuka hän on, voisi erehtyä sanomaan sitä lämpimäksi.
"Suokaa anteeksi, että vaivasin teitä, herra paroni", sanoi hän. "Ellen olisi tiennyt teitä nuoremmaksi iältä, en koskaan olisi pyytänyt teitä luokseni. Virkaveljenä tavallaan katsoin itseni siihen oikeutetuksi."
"Minulla ei ollut aavistustakaan herra toimitusjohtajan iästä," vastasi Gyllenmarck.
Vieraan katse kävi yhä teräksisemmäksi, mutta suu hymyili. Katse ja hymy eivät sopineet yhteen.
"Metsäpäällikkö vain", naurahti hän. "Toimitusjohtaja on vuorineuvos
Borgman".
"Mikä suo minulle kunnian…?"
"Te näytte olevan kovin intresseerattu yhtiömme asioista, herra paroni…"