"Emme luonnollisesti voi pakottaa teitä vastaanottamaan tarjoustamme", sanoi hän, "vaikka mielellämme käyttäisimme hyväksemme paikallis- ja asiantuntemustanne".
"En luule voivani millään tavalla hyödyttää yhtiötänne".
Vieraan ääni oli aivan rauhallinen, kun hän vastasi:
"Tiedän, ettette tahtoisikaan".
Teräs kohtasi taas jään.
"Minä en huomaa itselläni olevan syytä edistää yhtiönne tarkoitusperiä".
"Huomasittepa tai ette, herra paroni, yhtä on meillä ainakin oikeus vaatia: että puolueettomasti hoidatte virkaanne ettekä sekaannu meidän ja asiakkaittemme välisiin asioihin, jotka eivät teille kuulu."
"Virkani toimituksesta en ole teille tilivelvollinen, yksityisistä harrastuksistani en kenellekään. Kukaan ei ole minulle enkä minä kenellekään mitään velkaa."
Tuossa nyt istui hän, se suuri, jonka nimi Pohjolassa kuiskaten mainittiin, tuossa nyt istui hän, ikäänkuin irvikuvana maineestaan. Teräs oli sulamistilassa, hän olisi tahtonut musertaa alleen uhmailijan — oh, ollappa Gyllenmarckilla edes tuhat markkaa velkaa jollekin, kenelle tahansa, niin näytettäisiin pitäjäläisille, miten yhtiö kannattaa kruunun metsäherran huonekalut kartanolle, — mutta teräs ei voinut mitään, sitä oli jäämöhkäleelle liian vähän eikä käsi voinut tarttua sellaiseen, jossa ei ollut kiinnekohtaa.
Ja herrat erosivat kylminä ja ynseinä, kättä ojentamatta, samat herrat, jotka ehkä olisivat muuten voineet olla ikuisia ystäviä, ja kaksivaljakko kaikkosi tiukujen helistessä puustellin porraspäistä.