"Rikollinen hän ei ainakaan ole", lopetti hän, "sillä silloin hän ei olisi kruunun palveluksessa".
Seuraavina päivinä alkoi Gyllenmarck järkevästi miettiä. Hänen täytyi todellakin ottaa asia oikein ajatellakseen, sillä hän oli antanut lupauksensa niin puolelle kuin toisellekin. Ja kun hän viikon oli asiaa harkinnut, oli hän myöskin tullut erääseen johtopäätökseen.
Hän kävi myöskin säännöllisesti sairastuvassa toisella puolella tietä. Oikeastaanhan siihen ei ollut mitään säällistä aihetta, mutta olihan hyvä pitää tyttöraukkaa reippaalla mielellä. Ja aina kun hän tuli sieltä kotiinsa, tunsi hän jollakin erinomaisella tavalla reipastuneensa ja virkistyneensä.
"Kyllä minä luulen, ettei tästä mitään vakavampaa tule", sanoi hän Lyylille. "Itse asiassa tämä juttu on hyvinkin helppo selvittää, kunhan vain saan sen verran aikaan. Ja se Kannanlahden yhtiökin on nyt kerta kaikkiaan sellainen syöjä…"
Kunhan maa paljastuu, niin hän käy arvostelemassa Niemelän metsän ja erottaa siitä viidentuhannen markan myytävän palstan tai miksei kuuden- tai seitsemäntuhannen, että mies saa käteisiä. Mutta nopea tässä täytyy olla, arvaamattoman nopea.
Muutamana päivänä, kun hän poistui sairaalasta, sanoi neiti Ingeborg:
"Herra paronilla on hyvin hyvä sydän".
Samassa hän kuitenkin tunsi olleensa liian rohkea, sillä hän punastui ja kävi noloksi ja toivoi, että olisi sanonut vain niinkuin ennenkin: "Hyvästi nyt ja tervetuloa huomenna kahdentoista tienoissa".
Constantin Gyllenmarck pysähtyi ja nolostui hänkin eikä hän voinut sille mitään, että hän tunsi sydämensä tykähtelevän. Mutta tunnustus oli niin yllättävä, ettei hän voinut mitään käden käänteessä vastata, ja seuraus oli se, että neiti Ingeborg tunsi vielä selvemmin olleensa tahditon ja tunkeileva ja päätti sen korjata.
"Suokaa anteeksi, herra paroni, mutta olen usein ajatellut teitä ja ihmetellyt, kuinka teiltä riittää aikaa… ajatella vieraiden ihmisten asioita…"