Mutta juuri, kun hän tätä mietti, aukeni ovi hiljaa.
"Mitä nyt?"
Tulija oli vain Lyyli. Hän oli tullut kiittämään metsäherraa.
Metsäherra sai suoda anteeksi, mutta hän ei voinut muuta tehdä.
Gyllenmarckin valtasi lämmin, hurmaava tunne ja hän olisi sulkenut syliinsä tytön, ellei se olisi ollut sopimatonta. Hän ei voinut sille mitään, että hänkin tunsi kyyneleen silmänurkassaan ja itsensä aiheettoman tunteelliseksi ja herkäksi.
"No, mitäs siinä! Menehän nyt vain nukkumaan, Lyyli!"
Mikä tässä elämässä oikeastaan oli?
Tulevaisuus katseli häntä kirkkaana ja säteilevänä ja siellä kaukana kirkolla makasi yksi valkoisten uudinten takana ja ajatteli vain häntä, yksinomaan häntä, Constantin Gyllenmarckia.
Jumalani, kuinka osaan olla Sinulle kyllin kiitollinen!
XIV
Yhtiön metsäkonttorissa Peuraniemellä ei tietystikään otettu vastaan Matti Niemelän rahoja. Se, jolla Niemelän asia oli hoidettavana, ei ollut tavattavissa, velkakirjaa ei ollut käsillä — minkäpä sille voi! Itsekunkin olisi paras hoitaa asiansa aikoinaan. Ja Matti Niemelä oli yksinkertainen, asioita tuntematon mies, — hän palasi takaisin ja päätti odottaa käräjiä. Kerkiääpähän siellä maksaa, kun rahat ovat käsillä kerran.