Toiselta puolen taas — Matti Niemelä ja häntä uhannut kohtalo! Ja monet muut samanlaiset kohtalot. Ei, saa kai hän sanoa, mitä on nähnyt ja mitä noiden samaisten aivojen liikkeellekäskemät ovat tehneet. Hyvä on tiettynä. Sopii tuonkin tuolla oven takana tietää, mitä hänen kätyrinsä matkaansaavat.
Sitten hän taas koetti heittää pois ajatukset ja vain tehdä kylmiä havaintoja. Mitä enää miettiä, kun kerran oli tähän asti tultu!
Hänen korvaansa erottautui kevyt, hiljainen, astunta ulkoa kadulta ja hänen rintansa lämpeni.
Hän saattoi nuo askeleet erottaa muitten joukosta, ne kuuluivat hänelle, joka oli jäänyt häntä odottamaan tuolle ulkopuolelle, hänelle, joka vasemman kätensä nimettömässä kantoi samanlaisia himmeästi kiiltävää sormusta kuin hän itsekin. Kun saisi asiansa toimitetuksi ja pääsisi täältä pois!
Sivumennen hän vilkasi kelloaan. Eihän hän sentään ollut istunut kuin kymmenisen minuttia, vaikka aika oli jo ehtinyt tuntua iäisyydeltä.
Nyt!
Gyllenmarck melkein hypähti pystyyn, mutta häpesi samassa. Häntä ne suuret, kylmät aivot eivät sentään pystyisi peloittamaan!
Tammiovi oli hiljaa ja huomaamatta avattu, niiden suurten, kylmien aivojen mies seisoi hänen edessään, ojentaen hänelle valkean, mutta hyvästä hoidosta huolimatta rypistyneen vanhanmiehenkätensä.
"Tervetuloa sieltä pohjoisesta! Käykää sisään!"
Ääni oli syväsointuinen ja olisi sitä voinut sanoa sydämelliseksikin, ellei olisi tiennyt, että se oli äärimmilleen hienostunut ja sen pienintäkin värettä täydellisesti hallittu.