"Olisihan voinut sattua paremminkin", virkahti Erkki epävarmasti, ja näytti siltä, kuin hän heräisi mietteistään.
"Sattua! Sattumisen varassa on koko tämä homma. Kymmenen grammaa ja kolme viikkoa — — se on… odotahan nyt,… nykyisen kullanhinnan mukaan kolmekymmentäneljä markkaa viisikymmentä penniä. Puulaakin töissäkin olisi tällä ajalla ansainnut vähimmässä laskussa satasen markkaa, ja se olisi ollut varmaa tuloa… Tässä olisi voinut jäädä vieläkin vähemmälle kuin kahdeksan grammaa, niinkuin minä…"
"Tai saada sata grammaa", keskeytti Erkki välähdys silmissään.
"Sata grammaa kultaa kahdessa tai kolmessa viikossa", jatkoi hän sitten, melkein innostuen. "On sellaista sattunut monastikin."
"Miksipäs ei. Mutta saman arvon minä panen koko tälle huuhtomiselle kuin korttipelille…"
"No jos siinäkin voittaa", naurahti Erkki, "niin mikäpäs on ollakseen."
"Ei", sanoi toinen tuokion kuluttua päättäväisesti, "pois minä lähden…"
"Eihän kukaan sinua siitä estä, omassa vallassasihan se on. Kun ei huvita, niin paras on ottaa ja lähteä."
Toinen istui vielä hetkisen ja näytti hautovan jotakin mielessään, mutta kopisti sitten piippunsa kengänkorkoon, nousi ja poistui omalle valtaukselleen.
"Saahan tuota vielä yrittää tämän illan", sanoi hän mennessään.