"Sinun ammattisikin on inhottavaa", jatkoi Juusperi, "kuljet ympäri maailmaa myrkyttämässä ihmisiä ja saamassa aikaan murhia ja tappeluksia."
"Tuohon tapaan sinä et puhunut nuorempana, Juusperi. Viina kelpasi sinulle niinkuin muillekin."
"Nytpä siis tiedän, mihin se vie."
"En pakota ketään ostamaan tavaraani", sanoi Joki-Pekan Lauri röyhkeästi. "Laita niin, ettei läänissä ole yhtään ostajaa, niin en minäkään pyöri siellä vastuksinasi."
Juusperi ei taaskaan huolinut vastata.
"Sinulla on vielä viisi minuuttia aikaa järkeilläksesi", virkahti viinakauppias tuokion kuluttua, raapaisten tulitikkua ja katsoen kelloaan. "Etkö jo ala olla valmis? Katso, hevonenkin käy jo kärsimättömäksi, eikä se tiedä koskaan hyvää."
Hevonen tosiaankin höristi korviaan ja tömähdytti jalkaansa, ja läpi Juusperin ruumiin kävi kylmä väristys, joka ei johtunut siitä, että hän takkisillaan makasi vasten iljanteista maata.
Juusperin ajatukset siirtyivät kotiin, jonne hän ei ollut lähdöstään mitään ilmoittanut ja jossa häntä aamulla ehkä turhaan saatiin odottaa. Sitten hän alkoi ajatella iankaikkisuuden asiaa, mihin ajatuksiin hänet väkisinkin johti hänen yläpuolellaan välkkyilevä tähtitarha. Ja vihdoin hän alkoi muistella kulunutta elämäänsä ja tekoja, jotka olivat vielä sovittamatta, ja koko ajan tuntuivat tähdet katsovan häntä kylmästi ja pilkallisesti ikäänkuin sanoakseen:
"Siinä sinä nyt makaat, Juusperi, sinä, joka niin monessa olet herättänyt pelkoa ja kauhistusta."
Mutta samassa hetkessä Juusperista tuntui, ikäänkuin sieltä tähtien takaa Isä Jumala olisi ystävällisesti vilkuttanut hänelle silmää, sanoen: "kyllä sinä nyt, Juusperi, olet oikealla asialla", ja silloin Juusperista katosi kaikki pelko, vaikka hän tiesi, että hänellä oli vain muutamia minuutteja elämän aikaa.