"Koko maailman Valliini" oli maankuulu jätkä, jolla kuuluu olleen jonkunlaista sivistystäkin. Kerran hän oli ollut Huutoniemessä yötä ja aamulla poistuessaan hirttäytynyt puheenaolevaan petäjään.
"Olisivatpa saaneet jättää sen leimaamatta", arveli Pietari tovin kuluttua. "Se on minusta vähän niinkuin pyhä puu, kun se jo on vienyt ihmishengen."
"Puu kuin puu", sanoi Lassi Pietarinpoika, "vaikka olisi meidän metsässämme löytynyt tukevampiakin puita. Kaadetaan pois vaan, onpahan niinkuin jonkunlainen sinetti ja kruunu Eeron edesotoille."
"Köydenpätkäkin siinä vielä roikkuu."
Lassi Pietarinpoika loi katseensa vieressä olevalle kunnaalle.
"Niinpähän näkyy", sanoi hän. "Kumma kun ei kukaan ole vielä korjannut sitä taskuunsa."
Verkalleen hän lopetti oksimisensa ja sanoi sitten mietteissään:
"Vai jo sitä ollaan niin pitkällä ja — Eerolla Amerikanrahat melkein kuin kourassa."
Mutta sitten hän näytti ikäänkuin reipastuvan ja hänen mielensä tulevan rohkeammaksi.
"Istahtakaahan te pojat", sanoi hän, "kun minä käväisen katkaisemassa tuon puun. Työn päätös on sama kuin puumerkki nimikirjoituksen alla ja se kuuluu aina isännälle. Vallankin tällaisen työn."