Ja hänen sappensa paisui sitä enemmän, kuta enemmän hän ajatteli, vinhasti hän sukeltihe kuusikkoon ja alkoi vihaisesti ponnistella vaaran rinnettä ylös.
"Hukka sinut perii, Lasse Hiipijä! Enkö minä ollut sinulle ystävä verraton, joka puolustin kolttosiasi, kun isäntä sinua haukuskeli, enkö pelastanut sinua etelän jätkien korttipukarien kynsistä, kun he olisivat sinulta kynineet vuosipalkkasi ja uhkasivat kirkkain veitsin, kun yritit heitä vastustaa. Ja mitä teit sinä, Lasse Hiipijä? Varastit hopeisen ankkurikelloni ja joit sen hinnan kirkolla. Siitä olisin saanut sinut edesvastuuseen, jos olisin tahtonut. Mutta miksipä olisin tahtonut, kun myöhemmin sen hinnan minulle sovinnolla suoritit. Linnassa istuisit, mutta nytpä et pääse edes linnaankaan, — helvetin kita sinut nielee, koko miehen, sieluineen, ruumiineen."
Yhä vinhemmin liukui suksi, lumi sujahteli ja narskui.
"Muistatko, Lasse Hiipijä, kuinka viime talvena hiiviskelit Kreetan lähettyvillä, hiiviskelit, suksuttelit ja supattelit. — 'Pysy erilläsi', sanoin minä, 'se on minun morsiameni'. Mutta pysyttelitkö? Etpä vainkaan, keväällä nähtiin sinut aamusta öin hänen aitastaan kömpivän. Ja silloin minä ajattelin, että onneksi olkoon. Oma valtansa, eihän vielä ole edes kihloja annettu, vaikka kuinka on omana pidetty. Menin kesäksi tukkijoelle ja koetin olla Kreetaa ajattelematta, vaikka sydäntä karvasteli. Karvastelkoon, ajattelin, kylläpähän herkeää. Eihän se Kreeta ainoa nainen liene maailmassa…"
Hän ei enää edes poskissaan eikä nenänpäässään tuntenut pakkasta, päinvastoin kasvot olivat kosteana hiestä.
"Entäpä, ellen tapaakaan Lasse Hiipijää, entäpä jos hän on kiertänyt tämän paikan tai ei tule ensinkään?"
Hän pysähtyi, kuunteli ja katseli ympärilleen.
"Kyllä tulee", sanoi hän itsekseen, "tulee varmasti, kun kerran on laki ja oikeus puolellaan ja tänään hänen on tultava, jos mielii ajoissa perille päästä…"
Hän jatkoi taas kulkuaan, mutta nyt hitaammin ja tuon tuostakin ympärilleen tähystellen.
"Ja sittenkun palaan tukkijoelta, myöhään syksyllä", jatkoi hän mietteitään, "on Lasse poissa, mutta Kreeta kulkee maha melkein leukaa koskettaen…"