"No minne sinua viedään?" tiedusteli Lasse Kallen hiihdettyä lähemmäksi.
"Minua!" naurahti Kalle väkinäisesti. "Minnekäpä muualle kuin…"
Hän löi merkitsevästi poveaan, jossa litran viinapullo hölkähteli.
"Tukkijoella oppii jos jotakin", sanoi hän sitten ikäänkuin selitykseksi, "eikä se renginvirkakaan tahdo kunnolleen elättää…"
"Eipä taida", hymähti Lasse. "Vai jo heität sinäkin renginviran ja rupeat kauppiaaksi…"
"Joo", mutisi Kalle yksikantaan.
Hän ei uskaltanut katsoa Lassea silmiin, pelosta, että viha hänet saisi sellaisiin töihin, joita seuraisi kova edesvastuu.
"Sidohan ajokkaasi kantoon", kehoitti Kalle kotvan odotettuaan Lassen puhuvan, "niin otetaan yksi pieni…"
"Olisikohan tuota!" empi Lasse, mutta teki äkkiä päätöksensä, ohjasi hyppelehtivän poronsa syrjään ja nousi reippaasti ahkiosta, alkaen kiinnittää poroansa puuhun.
"Tulehan sitten tänne sen pullosi kanssa, jos siellä vielä jotain on!" huusi hän Kallelle. "Täällä on kaatunut runko aivan kuin meitä varten."