"Joo. Siin' on, ota!"
Lasse ei enää ryypännyt, vaan joi. Kalle loi pikaisen syrjäsilmäyksen Lasseen, kun hän piti pulloa huulillaan, ja hänen silmänsä välähtivät salaisesti, ja kun hänen oma vuoronsa tuli, piti hän kyllä pulloa huulillaan, mutta ei maistanut pisaraakaan.
"Se on hyvää ainetta tuo", kehui Lasse, saatuaan taas pullon käsiinsä.
"Mitä sitä maksaa litra?"
"Kymmenen kruunua."
"Onpa hintaakin."
"Pitäähän se arvata sanomattakin."
Lassen silmät alkoivat jo kiilua, ja hänen puheensa kävi kerkeämmäksi.
"Lämmittävää se ryökäle on", kehui hän, ottaen taas pitkän ryypyn. "En huomaa pakkasta ollenkaan. Rintaa melkein kuumottaa."
"Ota vaan sitä mukaa kuin miellyttää. Kyllä minulla tätä lystiä riittää."
"Vai riittää!" nauroi Lasse levein suin. "No kiitos sitten. Kyllä minulle kelpaa, jos sinulla riittää. Mutta hiukaamaan tämä rupeaa… Käyn hakemassa kuivaa lihaa…"