Uutistalokkaan tytär.
Hänen nimensä oli Anna, ja hän oli vanhin kruununuutistalokas Matti Räiskön kuudesta lapsesta, iältään kuusitoistavuotias. Isän mielestä ei Annalla ollut muuta tekemistä tässä matoisessa maailmassa kuin yskiä lakkaamatta, olla toisten tiellä ja hoidella nuorempia sisaruksiaan. Jos olisi asuttu ihmisten ilmoilla, olisi isä toimittanut Annan palvelukseen, jos tuo siihen olisi kelvannut, mutta eipä tuo missään liene oppinut ihmistapoja, kun oli melkein koko ikänsä metsän sydämessä kasvanut. Matti Räiskön uutistalosta oli nimittäin toista peninkulmaa lähimpään naapuriin ja kymmenen peninkulmaa jokitietä kirkolle, niin ettei siellä suurestikaan oltu totuttu vieraaseen seuraan. Joku ohikulkija silloin tällöin pistäytyi, joku matkoilla oleva yhtiöherra, metsänhoitaja tai maanmittari, saadakseen lasin maitoa tai kupillisen kahvia.
Sen sijaan Matti Räiskö itse oli maailmaatunteva mies. Vielä kymmenen vuotta sitten hän oli ollut yhtiön jätkänä, uittanut tukkeja keväisin ja oleksinut metsissä talvisin. Ja vaikka Perä-Pohjolassa sanoivatkin, ettei vanhasta jätkästä ole maanasujaksi, näytti Matti kuitenkin osaavan pitää hänelle uskotun leiviskän siinä kunnossa, ettei sitä häneltä pois otettu. Kirkonkylän herra metsänhoitaja tätä tietysti suuresti ihmetteli, sillä hänen tietonsa mukaan Räiskön Matti pääasiallisesti oli kulkuteillä, harjoitti viinakauppaa y.m. semmoista, ei tehnyt työtä talon hyväksi, eikä käyttänyt siihen palkattuakaan työvoimaa. Siihen hänellä ei muuten olisi ollut varojakaan, sillä hän joi tunnollisesti kaiken, minkä ansaitsikin, ja noitui ja haukkui, jos akka kysyi hänen ansioitaan. Kerran oli hän ilahduttanut väkeään tuomalla tullessaan gramofoonin, jota hän sitten soitatti juovuspäissään ollessaan, ja kuritti penikoitaan, jos nämä tahtoivat sitä sormiella. Kun gramofooni oli jonkun ajan talossa ollut, niin Matti sen kerran juovuspäissään löi seinään. Ja niin oli gramofoonin tuottama vaihtelu loppunut.
Talo pysyi kuitenkin säädetyssä kunnossa, Herra tiesi sitten, millä ihmeen voimalla. Emännän pääasiallisin tehtävä rajoittui lasten torumiseen, ja Anna oli syrjäisen mielestä parhaiten sopiva Takaharjun, Nummelan tai jonkun muun sentapaisen laitoksen potilaaksi. Sairausasioita ei kuitenkaan ollut aikaa ajatella kaukana kiveliössä, ja sitä paitsi, mistä ne rahat tulisivat sairastamiseen.
Anna oli, kuten sanottu, joutilain olento maan päällä, joka isänsä mielestä jouti minne tahansa ansaitsemaan leipäänsä, ettei syönyt köyhää kotiansa. Kirkonkylän herra metsänhoitaja, joka mieheniän oli viettänyt Lapissa ja siis tarkoin tunsi väkensä, oli kuitenkin hiljaisuudessa toista mieltä. Hän ei kuitenkaan puhunut mitään siitä, vaan käytti jokaista tilaisuutta sättiäkseen Matti Räisköä ja lausui peittämättä julki, mitä hän hänestä arveli.
— Sen miehen hommalla ei talo kauaakaan pysyisi kunnossa, sanoi hän, mutta sitä hän ei sanonut, kenen ansiota talon kunnossa pysyminen oli.
Tottahan oli, että Anna siivosi tuvan useasti päivässä — mistä lieneekin saanut sellaisen siisteyden hengen —, että hän hoiti lehmät ja vaali pienempiään. Erittäinkin kolmi- tai nelivuotias Antti-veli, jota vaivasi risatauti, jonka jäsenet olivat armottoman väärät ja hennot ja joka muutenkin oli kalpea kuin ruumis, oli hänen silmäteränsä. Anna ei juuri puhunut paljoa, mutta jos joku sanoi pahan sanan Antille, silloin nousivat punaiset täplät hänen poskilleen ja hän voi yltyä huutamaankin. Antti taas puolestaan oli kiintynyt Annaan, kulki joka paikassa hänen jäljessään ja turvautui aina ja ainoastaan häneen.
Voi kuitenkin, ja erikoisesti syyskesän aikaan, sattua, että matkustaja poikkesi Räiskön Matin uutistaloon eikä nähnyt jälkeäkään Annasta tai Antista. Tupa sen sijaan oli ylt'yleensä syljen ja lian valtaama, navetta haisi kuin ketunsyötti, ja maito oli likaista ja rikkaista. Jos kulkija sitten oli tottunut näkemään Annaa ja kysyi emännältä — sillä harvoinhan isäntää näkyi — missä hän oli, vastasi tämä jotenkin yrmeästi: "Missä lienee retkillään."
Todellisuus oli kuitenkin siinä, että Anna oli pikkuveljensä kanssa jo pari viikkoa ollut ulkoniityllä ja tehnyt heinän. Kun hän tuli kotia, sai hän kuulla, että se oli kestänyt tarpeettoman kauan ja että häntä olisi kyllä tarvittu kotonakin, äitiään auttamassa.
"Mutta heinä olisi jäänyt tekemättä", sanoi Anna silloin.