Mutta maksu tuli ennenkuin sitä kukaan osasi aavistaakaan.
* * * * *
"Iso" itse, yhtiön suurin herra, hän joka istui kaukana kauppalassa valkoisessa kaksikerroksisessa talossaan ja hallitsi koko yhtiötä, oli pomojensa ja kätyriensä kautta saanut kuulla Annan joenperkkaushommista. Ja tuon valtavan miehen järeät kasvot rupesivat loistamaan niinkuin aurinko ukonilman jälkeen, hän kohautti hartioitaan, asteli konttoriin ja kuiskasi jotain lähimmälle miehellensä, joka heti nyökäytti ymmärtäneen näköisenä päätänsä. Tästä oli seurauksena se, että Mutenian postimies, joka kerran kuukaudessa kulki Räiskön Matin uutistalon sivu, ensi kerran ohikulkiessaan tärkeän ja juhlallisen näköisenä astui sisälle ja sanoi:
"Täällä olisi Anna Räiskölle yksi kuitattava kirje."
Sitten hän vielä yhtä tärkeän näköisenä silmäili suurta ja juhlallista kirjekuorta.
"Joo, Annalle se on", päätti hän, "ja näkyy olevan puulaakin konttorista."
Äänettömyys vallitsi sillä hetkellä Räiskön Matin pirtissä, nuorin lapsikin unohti parkumisensa. Ainoastaan Annan poskille nousivat tummanpunaiset täplät, kun hän ujosti katseli postimiehen kädessä olevaa suurta kirjettä, tietämättä lainkaan sen sisällyksestä.
Viimein Räiskön Matti, joka viime päivät oli viettänyt piippua imeskellen selällään sängyssä, haukkuen talon huonoa komentoa, mutta postin astuessa sisään verkalleen noussut istumaan, tointui sen verran, että sai sanotuksi:
"Annahan tänne se kirje!"
Mutta postimies ei antanut.