"Psykologiset syynsä!" huudahti Saarikoski hämmästyen.
Brovall hätkähti vasten tahtoansa, hän huomasi tulleensa liian puheliaaksi ja muutti puheenainetta.
"Miltä sinusta tuntuu tämä maa?" kysyi hän. "Tämä köyhä ja vaivainen
Lappi. Eikö totta, että erinomaiselta?"
"Totta", myönsi Saarikoski. "Tämä on todellakin ihmeellinen maa."
"Niin juuri", toisti Brovall innostuen ja melkein hartaasti, "ihmeellinen maa! Olisinpa muuttanut tänne varhaisimmassa nuoruudessani, niin olisin nyt suuri runoilija — vaikkeihän se vieläkään ole myöhäistä. Minulla on hiukan taipumusta sellaiseen, ja alkuaikoina täällä ollessani panin kokoon joukon koreita värssyjä. Kaikki sivistyneet muuttuvat täällä runoilijoiksi: tuomari kirjoittaa korvia hiveleviä runoja tuomiokirjansa ääressä, pastori sepittää ihania kertomuksia, joku metsämies, jolla ei ole jumalallista kipinää, kirjoittaa, ellei muuta, ainakin korkeasti oppineen väitöskirjan, joku toinen taas rustailee mielenkiintoisia tutkielmia… Ja kaikkea tätä maassa, mistä kaikki kulttuuri puuttuu. Ihmeellistä, Saarikoski! — Ja mistä tämä johtuu? Mene ja tiedä! Mutta hanki itsellesi kokemuksia, hanki itsellesi joku muisto, kaunis tai vähemmän kaunis, miellyttävä tai epämieluinen ja muuta sitten tänne sitä vuosikausiksi vaalimaan. Kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta käyvät muistosi sinulle joko rakkaammiksi tai selvemmiksi, mikään ei niitä himmennä eikä koeta niihin vaikuttaa, ja vuosi vuodelta käy rauhasi yhä suuremmaksi. Korpien kuuset kuiskuttelevat sinulle, valkea koivu kertoo sinulle muistoja kotoisilta mailta, tunturit kertovat iankaikkista kertomustaan, hirvittävä suokin, autiuden ja yksinäisyyden kolkko vertauskuva, johdattaa sinulle mieleen, kuinka tyhjä voisit olla. Vähitellen muutut kuin yhdeksi heistä, kuusista, hongista, tuntureista tai joista, entisen elämäsi ja vähäpätöisyytesi puolueettomaksi, kriitilliseksi syrjästäkatsojaksi, ja toisinaan pudistat päätäsi ajatellessasi, kuinka typerä olet voinut olla…"
Brovall oli taaskin puhunut ikäänkuin itselleen, muistamatta, että hänellä oli kuulija. Ja joka sanalta kävi Saarikosken kummastus ja mielenkiinto yhä suuremmaksi, samalla kuin hänelle selvisi, että hänen omituisella esimiehellään oli joku muisto, "mieluinen tai vastenmielinen", vaalittavanaan. Ehkäpä juuri tässä muistossa oli syy hänen omituisuuteensa, jota yksinäisyydessä vietetyt vuodet olivat lisänneet. Mutta millään tavalla urkkia tietoja ei hän tohtinut.
"Enkö kerro sinulle merkillisiä juttuja", kysyi Brovall käytyään kohentamassa pesää ja oltuaan pitkän aikaa vaiti.
"Setähän puhui vain puhdasta totuutta."
"Sitä minä olen koko ikäni tehnyt, ja ehkä minua siksi pidetään vähän haljunsekaisena. Tai sitten en puhu mitään."
Brovall täytti taas lasinsa ja vaipui pitkiin mietteisiin.