"Eihän ole kummakaan", jatkoi hän sitten, kun tyttö ei vastannut mitään, "jos joskus kiintyy kirjaankin. Kirjahan on kuin hyvä toveri, sanotaan…"
"Niinpä kyllä", myönsi tyttö, mutta hänen kasvoistaan näkyi, että hän ajatteli muuta.
Nuori mies, toistaiseksi avustamaan määrätty metsänhoitaja, aikoi taas ruveta puhumaan jotain kauniista kirjoista ja niiden sivistävästä vaikutuksesta, mutta hänkin huomasi, että tytön mielessä oli muuta, ja vaikeni. Huoneessa vallitsi hiljaisuus, ja iltahämärä tuli yhä tummemmaksi.
"Olemmehan tänä kesänä yhdessä lukeneet paljon hyviä kirjoja, Elsa", sanoi hän vihdoin, katkaisten painostavaksi käyneen hiljaisuuden.
"Niin, olemmehan tehneet sitä myöskin", myönsi tyttö hiljaisesti.
Hän pani painoa kahdelle viimeiselle sanalle, ja nuori mies tunsi jotain sisimmässään oudosti ja epämiellyttävästi värähtävän.
"Sitä myöskin!" toisti hän. "Mitä sinä oikein tarkoitat?"
"Kyllä sinä tiedät", vastasi tyttö hiljaa.
Värit vaihtelivat nuoren miehen kasvoilla, ja hän näytti vaipuvan syviin mietteisiin. Vihdoin hän otti tytön käden omaansa ja katsoi häntä syvään silmiin.
"Tuleeko sinun ikävä, kun menen pois?" kuiskasi hän.