"Älä edes kysy sitä…"
Tytön silmäluomet värähtivät, ja pitkin hänen punakoita poskiaan valui kyynelhelmi toisensa jälkeen. Hän näytti olevan valmis millä hetkellä tahansa purskahtamaan valtavaan itkuun.
"Älä huoli surra", lohdutti nuori mies. "Enhän minä kauaksi mene, parin kolmen päivänmatkan päähän, enkä myöskään iäksi. Ensi kesänä tulen takaisin."
Hän siveli hellästi tytön kättä ja veti häntä lähemmäksi itseään, kunnes tyttö istui hänen sylissään. Silloin hän suuteli tytön täyteläisiä, punaisia huulia.
"Aikahan kuluu itse asiassa niin nopeasti, vaikka se kuinkakin pitkältä tuntuisi", puhui nuori mies edelleen, "syksy, talvi, lumi ja jää, sitten taas kevät… Ennenkuin oikein aavistatkaan, olen jo täällä… Ja entäpä sitten jos eroammekin, tiedäthän, että pidän sinusta…"
Tyttö nosti päänsä nuoren miehen rinnalta ja katsoi häntä pitkään ja tutkivasti.
"Koko kesän olet sinä sanonut…" aloitti hän epäröiden, "mutta sano vielä, että rakastat minua!"
Nuori mies hymähti ja puristi tytön kiinteämmin itseään vasten.
"Olenhan sen jo sanonut niin monta kertaa, että sinun jo pitäisi se uskoa."
"Sano kuitenkin vielä kerta", pyysi tyttö.