"Sinäkö sitten tulet ensi kesänä?"
Tyttö kohotti päänsä ja irtautuen hiukan nuoren miehen syleilystä rupesi, katsomatta häneen, naputtamaan sormillaan pöydänkantta. Silloin nuori mies huomasi, että kädet eivät olleet pienet ja valkeat, kukkamaiset, vaan isot, hiukan punertavat ja sääskenpistoksia ja mäkäränpuremia täynnä. Ja hän unohti vastata.
Iltahämärä teroitti kuulonsa ja katseensa. Se aavisti jotain mielenkiintoista.
Tyttökin oli huomannut, että nuori mies tarkasteli hänen käsiään, punastui ja irroittautui yhä enemmän.
"Niin, sellaisiksi ne tulevat, kun täytyy tehdä työtä", sanoi hän melkein kovasti, mutta hiljensi heti äänensä ja toisti kysymyksensä, tällä kertaa katsoen miestä totisesti silmiin.
"Mutta olenhan jo senkin sanonut, että tulen", vastasi mies miltei tuskallisesti ja yritti puristaa hänet rintaansa vasten, mutta tyttö loittoni yhä.
"Entä jos tulisit liian myöhään."
Nuori mies säpsähti, loi tyttöön pelästyneen katseen ja kohtasi uhkaavan, ruskean silmäparin.
"Mitä sinä oikein taas tarkoitat?" sammalsi hän hämmästyneenä.
"Sinun pitäisi se itse tietää yhtä hyvin kuin minunkin", vastasi tyttö rauhallisesti. "Sinähän rakastat minua."