"Menetkö?" kysyi hän. "Nytkö heti! Mutta nythän on yö."
"Yhdentekevää! Kyllä minä nyt menen."
Hän laski tytön sylistään ja meni ovea kohden. Ellei hän nyt menisi, niin kuka tietää miten kävisi. Joskus voi yksi ainoa minuuttikin tuoda mukanaan niin monta ajatusta.
Olihan se vähän ihmeellistä, kun isäntää mentiin herättämään keskellä makeinta yöuntaan. Mutta kun hän kuuli, mistä on kysymys, hieroi hän unen silmistään ja nousi vuoteen laidalle istumaan ja kaivoi sitten esille tupakka vehkeensä.
"Vai niin, vai sillä tavoin…", sanoi hän, kuultuaan mistä oli kysymys, "no, jos asiat kerran ovat niin, niin mikäpä siinä olisi… Kun ei vaan tulisi sitä katumusta… Nimismieskin… Nousepas siitä, Maija, täällä on vosmestari… Niin, nimismieskin, piti sanomani, nai piikansa… Kuinka kauan aikaa se nimismies on ollut naimisissa, Maija?"
Emäntä oli myöskin noussut vuoteeltaan, mutt'ei unenpöpperössään vielä osannut arvata, mikä oli kysymyksessä.
"Mitä sinä nyt nimismiehen naimisesta", tiuskaisi hän vähän kärsimättömästi, kiinnittäessään sukkiaan, "mitä lienee toistakymmentä vuotta…"
"Niin toistakymmentä vuottahan siitä on", jatkoi isäntä pistäen uudelleen piipun hampaisiinsa, "kun se nimismies — olette tainnut tulla sen kirkolla tuntemaankin — nai piikansa. Mutta onneton pariskunta siitä tuli, onneton pariskunta… Arvaahan sen nyt, kun piikansa nai… Ei saanut arvatenkaan omasta mielestään kyllin hyvää… ja miksei olisi vertaisempiaankin saanut, ellei olisi laittanut asioita sille mallille, että piti piika ottaa… ja nyt se on juonut koko ajan… Niin että eiköhän ole parasta, että tekin Elsan kanssa otatte ja vähän mietitte asiaa, ettei virheitä tulisi… Mistäpä se Elsakaan niitä tietoja ja viisautta ja karskia käytöstapaa olisi hankkinut…"
Emäntä oli jo saanut puetuksi päälleen ja tullut täydelleen tajuamaan, mistä on kysymys, ja keskeytti pontevasti:
"Älä aina hupsi, Matti. Sehän on kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Eikähän Elsa mikään piika ole."