— Niin. Hän uskoi teitä kerran aikaisemminkin. Erik Wegener puraisi huultaan, ja toisen tuli silminnähtävästi vaikea olla.
— Minä olen läpikäynyt kovan koulun, sanoo hän.
— Se on hauskaa kuulla.
Oikeastaan ei Gunilla-siskon ja tuon miehen asia liikuta enää Erik Wegeneriä. He ovat varttuneet ja viisastuneet molemmat. Itse tekevät, itse vastaavat. Mutta samalla hän muistaa, millaisia sieluntuskia ja millaisen häpeän tuo mies oli hänelle ja hänen sisarelleen tuottanut, ja hän jää edelleenkin kylmäksi ja tarkkaavaiseksi.
Juna lähtee uudelleen liikkeelle. Äskeisistä ihmisistä on vain vanhanpuoleinen herra palannut vaunuun huohottaen ja hikoillen kuumuudesta.
— Ja tekö mukamas rakastatte nyt? — kysyy Erik Wegener.
— Olen aina niin tehnyt.
— Soo-o. Varsin mielenkiintoista.
Taas pitkä hiljaisuus.
— Ja aiotte ruveta elämään yhdessä?