Tulee sitten helteinen, puolihämärä elokuun yö, eikä emäntä saa nukutuksi. Kääntelehtii ja vääntelehtii vain vuoteellaan ja viimein nousee istumaan vuoteen reunalle.
— Etkö sinä nuku vielä? — kysyy isäntä.
— En, — vastaa emäntä. — Tukahduttavaa on.
— Avaa ikkuna sitten, kun olet lähempänä. Emäntä avaa ikkunan, ja tuoksuva yö-ilma virtailee sisään. Hän heittäytyy taas vuoteelle, mutta uni ei tule, niinkuin ei ole tullut moneen yöhön. Hetken kuluttua hän nousee taas ja juo lasillisen vettä.
— Et suinkaan sinä voi huonosti? — tiedustelee isäntä ja nousee hänkin istumaan.
— Enpä sen erikoisemmin. Päätä hiukan kivistää.
— Kyllä kai se asettuu, kun pääset uneen kiinni.
Isäntä laskeutuu taas pitkäkseen, emäntä istuu paikallaan, ja isäntä kuulee, että häneltä pääsee lyhyt, tukahdutettu huokaus.
— Sitä Esteriä kai tullut viime aikoina liiaksi mietityksi, — sanoo vihdoin emäntä ja tuntee kummallista keventymistä, kun se nyt viimeinkin on tullut sanotuksi.
Isäntä ei vastaa mitään, mutta emäntä kuulee, kuinka hän liikahtaa vuoteessaan.