— Suotta mietiskelet, — kuuluu viimein rauhallisesti, — hyvä kai hänen on olla.
Ja vähän ajan kuluttua:
— Tuskin meitä muistaakaan.
— Muistaa, — vastaa emäntä hiljaisesti, kyllä minä Esterin tiedän.
— Sen parempi sitten.
— Ja on mieskin muistanut joka vuoden viimeisenä päivänä, — lisää emäntä melkein kuin kiivastuen.
— Taitaa sillä tavoin muistaa koko loppuikänsä.
Isäntä haukottelee. Alkaa jo olla aamupuoli yötä.
— Älä sano, — virkahtaa emäntä äskeiseen tapaansa, — Mäenpään emännältä kuulin, että Peuraniemen kiinnitys on jo maksettu ja tulee kuoletettavaksi. Kyllä sinäkin pian saat osasi.
Hän sanoi: sinä saat pian osasi. Tämä koskee isäntään, ja hän nousee kyynärpäälleen ja nojaa päätään käteensä.