IV
Hannukselan taloa sanotaan pitäjäläisten keskuudessa yleisesti harmajaksi linnaksi. Mistä nimi on saanut alkunsa, sitä ei kukaan enää muista eikä osaa kertoa. Se on vain kansannimitys eikä mitään muuta. Mahdollisesti se johtuu kookkaasta päärakennuksesta, joka Juha Hannukselan aikana laudoitettiin ja maalattiin vaaleanharmajaksi, mahdollisesti myöskin talon eristetystä asemasta.
Mutta yhtä mahdollista on, että sillä on syvemmät syynsä. Sillä Hannukselasta käsin on pitäjän ja lähiseudun kohtaloita ohjattu viimeisten vuosikymmenien kuluessa. Hannuksela on pitäjän varakkain, Hannukselan maine on seutukunnan suurin, Hannukselassa ajatellaan asiat oikein päin. Pitäjän taloja on jaettu ja yhdistetty, ne ovat milloin rikastuneet, milloin köyhtyneet, mutta Hannuksela on aina pysynyt yhtenä ja kokonaisena, siirtyen vanhimmalle pojalle, milloin lapsia on ollut useampia. Muut on kuitattu rahalla ja tavaralla. Ja nyt on vain Hermanni Hannuksela ja tämä Esteri, ainokainen.
Peuraniemen kartano ei millään tavalla himmennä harmajan linnan arvovaltaa. Peuraniemeläiset ovat herroja, heillä on maata, rahaa ja rikkautta, mutta pitäjän asioihin he eivät millään tavalla vaikuta. Maksavat veronsa, jotka vakiintuneen tavan mukaan ovat muutamia äyrejä Hannukselan veroja suuremmat, siinä kaikki. Peuraniemeläiset ovat ystävällistä ja kansanomaista väkeä, pitäjäläiset tönäisevät lakkiaan, kun tulevat heitä vastaan maantiellä, ja kunnallisneuvos juttelee suulaasti ja mukavasti heidän kanssaan hetken tai pari. Peuraniemen kartanossa ei koskaan ole asunut pirullisia herroja, jotka tavalla tai toisella olisivat koettaneet sekaantua asioihin, joita oli totuttu hoitamaan Hannukselasta käsin. Kuinka yhteentörmäyksen sattuessa olisi käynyt, sitä on asioita tuntemattoman vaikea sanoa.
Pitäjällä tiedetään yleisesti, että Peuraniemen poika rakastaa Hannukselan tytärtä. Siitä puhutaan yleisesti taloissa ja tönöissä, mutta kuinka Hannukselan isäntä asiaan suhtautuu, sitä ei kukaan osaa arvata. Kukaan ei uskalla asiaan viitata, ja Hannukselasta eivät viestit kulje kylille Siellä elävät omaa, eristettyä elämäänsä, vaiteliaina ja kulmat hiukan rypyssä, siellä käydään vain välttämättömillä asioilla, ja palvelusväki ei tiedä haltijaväen asioista. Kunnallisneuvos on mukava mies, ja hänestä sanotaan, ettei hän poikaansa kiellä eikä käske, mutta kunnallisneuvoksettaren, joka on paronin tytär, kerrotaan olevan pahoillaan poikansa puolesta, ja tyttäret tervehtivät Hannukselan Esteriä hiukan kankeasti, mutta niiaavat isännälle.
* * * * *
Mutta Peuraniemen pojan ja Hannukselan tyttären asiat ovat kesän kuluessa kehittyneet ja saavuttaneet sen kohdan, jolloin aletaan suunnitella.
Nyt, syksyisenä aamuna, on Peuraniemen poika ottanut asian puheeksi kotonansa. Hän on jo yhdenkolmattavuotias ja voipa mies puolestansa. Koivunlehdet ovat kellastuneet ja irtaantuneet, ja tuuli ajelee niitä pitkin kujia ja teitä. Pellot ovat leikatut, ja puimakoneiden käynti ja varstojen jynkytys riihistä kuuluu sieltä ja täältä. Syksyn tuntu on voittava, ilma on kostea ja raaka.
Pojan ilmoitus ei singahda kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta eräänlaista draamallisuutta ei jälkeenpäin seuranneelta kohtaukselta puutu. Kunnallisneuvoksen muhoileva, hyväntahtoinen olento muuttuu totiseksi, mutta kunnallisneuvoksetar vaipuu lähimpään nojatuoliin.
— Ja minä olen jo tänään päättänyt mennä pyytämään hänen isältään lupaa kihlautumiseen, — lopettaa poika.