— Hm…, sanoo kunnallisneuvos hypistellen kellonperiään ja katsellen ikkunasta ulos.
— Hm…, jatkaa hän. — Sinä vain näin ilmoitat. Tässä on raportti, herra kapteeni. Näin minä olen tehnyt ja näin tulen tekemään eteenpäin. Että tiedätte, — olkaa hyvä!
Pitkä, nolo hiljaisuus.
— Minä luulen, ettei Hannukselan isännällä tule olemaan mitään minua vastaan, — sanoo poika hetken kuluttua nöyrästi.
— Ei tietystikään, — kirkaisee nyt kunnallisneuvoksetar, — sen minä hyvin uskon. Avosylin ottavat sinut vastaan, sillä tätä he juuri ovat odottaneetkin. Enkö minä ole aina sanonut sinulle, pappa: tee talonpojalle oikein, mutta älä koskaan hyvää. Ja nyt…
Kunnallisneuvos laskee sikarinsa tuhkakuppiin ja rykäisee.
— Tietääkseni minä en pysty jakamaan Hannukselan väelle oikeutta enemmän kuin tekemään heille hyvääkään, — keskeyttää hän. — Mutta jos minä olisin tämän tiennyt…
— Tiennyt! — huudahtaa kunnallisneuvoksetar puoleksi itkien. —
Enkö minä ole tiennyt, mutta mitä sinä olet tehnyt, — nauranut!
— Kai sinä leikin ymmärrät, — tokaisee kunnallisneuvos. — Minä sanon, että jos minä olisin tiennyt, niin olisin nauranut vähemmän.
— Mutta tämä on niin Hannukselain tapaista, — jatkaa kunnallisneuvoksetar, ja nyt hän todellakin itkee. — Ollaan ylpeitä, ollaan kopeita, vaikutetaan sillä, ja sitten yhtäkkiä: tässä me olemme, olkaa hyvä.