Hannukselan isäntä ei vastaa mitään. Hänen katseensa lepää pitkän aikaa Peuraniemen pojassa, ja tämä huomaa, että se on odottamattoman terävä ja kirkas. Väri punakoilla kasvoilla hiukan muuttuu, ohimosuonet pullistuvat hiukan ja huulet rypistyvät, aivan kuin jotakin asiaa ankarasti aprikoitaessa. Sitten katse hiljaa ja huomaamatta siirtyy muualle.
— Esteri ei ole siitä mitään puhunut, — sanoo hän viimein.
Äänettömyys. Syksyinen päivä alkaa jo hämärtää.
— Eikä hän tällä haavaa näy olevan kotosallakaan.
— Kyllä se asia siinä suhteessa on selvä, — vastaa Peuraniemen poika.
Isäntä ei katso tarpeelliseksi vastata. Hetkisen kuluttua tuo palvelija toisen kupin kahvia.
— En minä välitä, — sanoo isäntä ja antaa viedä kuppinsa takaisin.
— Esterillä on niin vähän ikääkin, — jatkaa hän, kun vieras on juonut kahvinsa.
Peuraniemen poika selittää asiaansa. Nuorempinakin on menty kihloihin. Kahden vuoden kuluttua hän on tuomari.
Isännän katse lepää taas kosiomiehessä, mutta selitys ei näytä vaikuttavan sinne eikä tänne.