—… vähän vaikea vastata, — sanoo isäntä taas. — Eiköhän olisi teillekin parempi, että paremmin vertaisia hakisitte.
— Mikähän meidät sitten niin erottaa? kysäisee Peuraniemen poika.
Tällä kertaa Hannukselan isännän on vaikea vastata, vaikkapa halua olisikin. Hän liikahtaa tuolillaan ja käy vilkaisemassa ikkunasta ulos.
— Minusta tuntuu, kuin kihlaus antaisi jonkunlaisen varmuuden ja tekisi suuntaviivat selvemmiksi, — virkkoo Peuraniemen poika kauan harkittuaan.
— Siltähän se kyllä voi tuntua, — myöntää Hannukselan isäntä.
— Mutta, — lopettaa hän, — kyllä se sittenkin on parasta, kun annetaan ajan kulua. Suoritatte nyt ensiksi tutkintonnekin.
Tähän keskustelu päättyy. Isäntä poistuu ja tulee hetken kuluttua takaisin emännän seuraamana. Kätellään ja emäntä katsoo poikaan tämän mielestä niinkuin jollakin tavoin epäluuloisesti ja melkein vihamielisesti. "Ei sitä meiltä vaan niin viedä."
— Sopii viedä terveisiä kotiin, — sanoo hän hiljaisesti.
Peuraniemen pojasta tuntuu lause pistävältä pilkalta, vaikka se yhtä hyvin saattoi merkitä muutakin. Isäntä seuraa portaille saakka.
— Kyllä siellä nyt tulee kylmä yö, — sanoo hän luoden katseensa taivaalle.