Sanoo aivan jokapäiväisellä, välinpitämättömällä äänellä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut ja niinkuin aivan tavalliselle menijälle, joka on käynyt talossa toimittamassa välttämättömiä asioitaan. Vai sitä se olikin! Peuraniemen pojan käynti ei siis merkinnyt Hannukselan väelle yhtään mitään.
"Kyllä siellä nyt tulee kylmä yö."
* * * * *
Illallisen jälkeen hän tapaa vanhempansa. Hän on koko illan kierrellyt kylää pää täynnä mietteitä. Ei vienyt, ellei tuonutkaan. Mutta antaapa ajan kulua.
— Saatte olla aivan huoletta, — sanoo hän vanhemmilleen. — Minä sain auttamattomat rukkaset.
— Saisit hävetä! — sanovat sisaret. Kunnallisneuvoksetar purskahtaa hysteeriseen itkuun: tämä vielä puuttui! Hän, raukka, ei tiennyt, mitä ajatella ja mitä olla ajattelematta.
Mutta kunnallisneuvos oli sen näköinen kuin jotakin odottamattoman vakavaa olisi tapahtunut. Hän melkein kalpeni.
Sinä yönä, joka todellakin oli tavattoman kylmä, ei Peuraniemen herrasväestä moni nukkunut kunnollisesti.
V
Muutamana päivänä lokakuulla, lakimääräisten syyskäräjäin viimeisinä päivinä, napsahtaa Peuraniemen kartanoon pari kiinnitystä.