Tästä hetkestä alkaen tuntuu ilma Hannukselassa entistä painostavammalta. Odotetaan joululomaa ja mitä se tullessaan tuopi, ollaan ynseitä, kartetaan hiukan toisiaan ja varotaan entistä enemmän liikoja sanoja.
Mutta sataa lumen, tulee pian joulukin, mutta Erik Wegener, kunnallisneuvoksen poika, ei tule lomalle. Sanotaan, että hän viettää joulunsa enonsa maatilalla, Soiluan ruukilla. Silloin Hannukselan emäntä itsekseen akkiloi, että jos hän hyvinkään ei saattanut tulla.
VI
Pojan, Erikin, poissaolo ei erikoisesti vaikuta Peuraniemessä vallitsevaan joulutunnelmaan. Hän on kirjoittanut, kuten aina ennenkin, säännöllisesti kerran viikossa. Jos hän nyt tahtoo viettää joulunsa enonsa ja kahdeksaa vuotta vanhemman serkkunsa luona, niin se on täysin ymmärrettävää. Ehkäpä kesään mennessä jo yhtä ja toista tasaantuu.
— Siinä on tervettä materiaa, siinä pojassa, — sanoo kunnallisneuvos. — Joku toinen olisi tietysti heittäytynyt onnettomaksi, mutta Erik, katsoppas, hän on eri maata. Hän on tullut isääni.
Ja herra kunnallisneuvoksen koko vöyreä olento muhoilee ja hymyilee, mutta rouva kunnallisneuvoksetar on vaiti.
Suhtautuminen Hannukselan väkeen on, niinkuin kunnallisneuvos sanoo, järjestetty. Ne kerrat, jotka hän on Hannukselan isännän tavannut, on hän ollut, niinkuin ei olisi koko asiasta tiennytkään.
Pitäköön poika omat tyhmyytensä omalla kontollaan.
Syyskäräjäin jälkeen olivat Hannuksela ja Peuraniemen patruuna sattuneet samaan junaan. Kohtaus oli kieltämättä kunnallisneuvoksesta tuntunut jonkun verran nololta. Mutta senkin asian hän oli omasta mielestään "järjestänyt" oivallisesti ja istunut sankarillisesti Hannukselaa vastapäätä mennen tullen ne kaksi tuntia, mitkä matka kesti.
"Tuon tuostakin pitää kaupungissa juosta asioiden takia", oli hän sanonut. "Kertyy vähän joka suunnalle."