Koko maailma oli täynnä odottamattomuuksia ja yllätyksiä. Iloisia, jos surullisiakin. Hän sai ruveta uudelleen penkomaan mahdolliset ja mahdottomat säilytyspaikkansa.
Kolmantena päivänä hän kyseenalaisen paperin löysi. Se oli muutamassa hylätyssä korissa, joka oli sullottu täyteen kannettomia lastenkirjoja, pääty-ullakon perimmäisessä sopessa; vanhuuttaan kellertävä paperi varustettuna parooni Gyllenmarck-vainajan isän kankealla nimikirjoituksella ja sinetillä.
Ah, kuinka pilkusta pilkkuun isä vainajan tapaista, niin herttaisen ylimielisen välinpitämätöntä!
Peuraniemen velka oli siis taasen vähentynyt.
XVIII
Pitäjä oli kuin henkeä pidätellen pysähtynyt seuraamaan Peuraniemen vaiheita ja sitä näkymätöntä taistelua, jota Peuraniemen nykyinen omistaja kävi, eikä mielipiteitä eikä ennustajia puuttunut.
— Sillä tavoin vaimonkin otti, — sanottiin. Mutta kyllä Hannuksela sen keikauttaa.
— Mitäs se, Hannuksela, vävyään keikauttaisi.
— Eipä kylläkään muuten, mutta se Hannukselan sisu. Ei se ikinä anna anteeksi.
Jämähti sitten Peuraniemeen se huikea, kahdeksattasataatuhatta käyvä kiinnitys, ja pitäjä hölmistyi. Kaksi edellistä kuoletettiin kyllä, mutta ne olivat kuin pisara meressä.