— Herrat ovat yhtä luuta kuin suden selkä.
— Ei ole uusi viisaus. Mutta me tämän rustingin saamme lopuksi maksaa.
Rakennusmestarin silmät kiiluvat, ja hän sytyttää pitkän, mustan sikarin.
— No ette vahingoksenne ainakaan maksa, minkä maksanette, — sanoo hän hiukan terävästi. — Ettekä ole tainneet vahinkoon muutenkaan tulla ainakaan Peuraniemen takia.
Taas se sama juttu.
— No ei, ei sen puolesta, — sanoo äskeinen puhuja, Ala-Mikkolan isäntä, kuin anteeksi pyytäen. — Muuten vain tulin sanoneeksi. Meinasin, että kaikkea se keksiikin. Ei ole tullut vahinkoa, elleipä suuresti hyötyäkään.
— No nyt ainakin hyödytte.
— Taitaa niin olla.
— Varmasti.
Rakennusmestari menee taas valvomaan alkavia töitä, ja uteliaat alkavat hitaasti kävellä maantielle. Mutta puheensorina ja väittely yltyvät ja kiivas keskustelu kantautuu maantieltä työmaalle asti.