* * * * *
Muutamana päivänä puominlaskijat saapuvat. Niitä on monta venekunnallista iloisia poikia, joilta työ käy kuin siimaa, joilla aina on vastaus puheeseen valmiina ja joitten laulu ja hoilotus kaikuu päivin ja öin. Mistä he tulevat ja minne he menevät, sitä ei kukaan tarkalleen osaa sanoa. Lienevätkö lähimmät päällikötkään selvillä monenkaan oikeasta nimestä. Kevät heidät tuopi ja syksy heidät vie, mutta paennevatko sitten suuriin metsiin tai etelän lihavammille talvimaille, sitäkään ei kukaan varmasti tiedä. Nämä ovat jätkiä, sinipuseroisia, pitkävartisilla saappailla ja heiluvalla tuppihoidolla varustettuja, samoja jätkiä, joista puhutaan ja kerrotaan niin paljon hyvää ja huonoa, joita pelätään ja vihataan, mutta joita rakastetaan myöskin ja joiden elämän lukemattomat nuorukaiset Pohjolan suurten jokien varsilta asettavat ihanteekseen. Heissä on sentään tuulahdusta suurista metsistä, he ovat rypeneet rantakaupunkien hämäräperäiset kapakat, heillä on tuntemattomia seikkailuja takanaan ja on edessä myöskin, heitä ympäröi romanttisuuden houkutteleva sädekehä.
Jätkä on jo poikasena lumonnut Hilun ja kykenee lumoamaan hänet nytkin. Hän laskee kirveensä ja sahansa maahan ja jää katselemaan elämää joella. Siinä on elämää, vilskettä ja ääntä. Kaikki käy eri tavalla kuin sahalla, käy niinkuin luonnonvoiman pakosta. Nyt on vielä kevät, ollaan toivorikkaita ja ollaan innostuneita, vielä ei olla syksyssä, jolloin mahdollisimman hiljaisessa tahdissa soudellaan eteenpäin pomojen veneitä.
— Älä mulkoile siellä, poika! huudetaan Hilulle. - Tule mukaan, jos lystää.
Hilu poistuu rannasta ja ryhtyy työhönsä, mutta se käy nyt hitaammin kuin aikaisemmin. Vähän ajan kuluttua soutaa muuan venekunta maihin ja pari miestä astuu laukku kädessä hänen luokseen.
— Keitäs, poika, kahvia! Tulemme vähän ajan kuluttua juomaan.
Hilun luonto nousee eikä hän vastaa mitään. Hän ei ole mikään jätkien kahvikokki.
— Mitäs katselet! tiuskaisee toinen miehistä. — Ei sinun sitä ilmaiseksi tarvitse tehdä.
— Välipä tuolla, vastaa Hilu yksikantaan ja ottaa vastaan laukut.
Miehiä on kolmattakymmentä ja kahvia juodessaan ennättää yksi roikka lyödä korttiakin.