— Vai niin. Sittenhän teillä ei ole täällä mitään tekemistä.
Se oli niin metsäherran-paroonin tapaista. Ei olla tekemisissä ihmisten kanssa muissa kuin asioissa. Mutta ukkoherran kasvot lensivät tulipunaisiksi. Ei nyt taidettu tulla oikealle asialle.
— Jaha, lanssimaa, sanoi metsäherra sitten kääntyen yhtiön miehen puoleen. — Mihin te tahdotte tulla?
Yhtiön herra koettaa selvittää asiaansa. Hän on tavannut tämän Kankkusen kaatamassa puita paikalla, jonka yhtiö on katsonut lanssimaakseen. Yhtiö kai se sittenkin on suurin metsänostaja näillä main.
— Ensinnäkään teillä ei ole mitään lanssimaata Liinahatun tienoilla, vastaa metsäherra vähän ajan kuluttua. - Toiseksi ei Liinahatun vartiopiiristä ainakaan viiteen vuoteen myydä runkoakaan, joten on hyvin epävarmaa, tuletteko siellä koskaan mitään lanssimaata tarvitsemaankaan. Ja kolmanneksi minä tulen kyllä neuvomaan tai neuvottamaan teille lanssimaan, kun te sitä tarvitsette.
Yhtiön herra hikoili. Tällaiseksi hän ei ollut metsäherraa kuvitellut.
— Minä olen sieltä kulkenut katselemassa metsää, hän vastasi, oston varalta. Ja minä ajattelin, että juuri siinä oli kaikkein parhaimpia lanssimaita…
— Vai niin, sanoi metsäherra ilmeisen ylenkatseellisesti. - Vai te ajattelitte, jaha. Ja sitten te juoksutatte tätä Kankkusta peninkulmittain juuri silloin kun aika on tärkeintä. Se on kaunista ja yhtiönne tapaista.
— Hän lupasi minulle sata markkaa, jos häviää, kiiruhti Hilu lisäämään.
— Olkaa hyvä ja maksakaa, lopetti metsäherra, - ja menkää sitten tiehenne. Mutta Kankkunen tekee hyvin ja jää vähäksi ajaksi.