Yhtiön herran oli nuopean näköinen ja Hilun tuli häntä melkein sääli.
— Kyllä se puolikin sentään riittää, sanoi hän nähdessään edessään sileän satamarkkasen.
— Antakaa olla vain, huomautti metsäherra kuivasti. — Ottakoon yhtiöltä takaisin.
Ja Hilu otti satamarkkasen, jonka ansaitsemiseen häneltä tukkijoella olisi mennyt kolme viikkoa ellei ylikin. Eihän hän muutakaan voinut, kun kerran metsäherran oli käsky. Kumma mies tuo metsäherra, tavalliselle ihmiselle ei tehnyt hyvää ellei pahaakaan, mutta yhtiötä kohtaan oli kuin paholainen.
— Kai Kankkunen on hakannut osoitusteni mukaan? kysyi metsäherra yhtiön miehen mentyä.
— Kyllähän minä olen koettanut.
— Hyvä on.
Metsäherra istui pöydän ääressä ja Hilu luuli, että hän katseli häntä, mutta kun hän nosti silmänsä, huomasikin hän, että metsäherra katseli ilmeettömin silmin ikkunasta ulos.
— Ja työt sujuvat hyvin, luonnollisesti? Kysymys tuli pitkän ajan kuluttua ja aivan kuin ohimennen. Metsäherra nähtävästi ajatteli muita asioita, ja Hilu odotti jännityksellä.
— Hyvinhän ne tietenkin menevät, myönsi hän.