Mutta Kaisan-Sohvin Iinan ilmestyminen hänen eteensä pysähdyttää hetkeksi hänen suunnitelmansa. Iina on kahta vuotta vanhempi Hilua, hänellä on virkeät siniset silmät ja hän on se Kaisan-Sohvin tyttäristä, jonka isä kuuluu olevan Sörensenin puukhollari. Tällä kerralla hänelle näyttää tapahtuneen jotakin aivan erikoista, sillä silmät loistavat nyt tavallista sirkeämmin ja hän hypistelee viiden kruunun seteliä.
— Sinäpä et tiedä, että minä olen herrallista lähtöä, hän sanoo Hilulle suu veikeässä hymyssä.
Hilun kehittymätön ajatuskoneisto joutuu epäkuntoon ja toisen ylemmyys loukkaa häntä.
— Kyllä meidän äiti on sanonut, että sinä olet huorilapsi, hän vastaa töykeästi, - ja että sinun äitisi myy viinaa. Sakotettukin on.
Iina joutuu toisen ynseydestä ymmälle, muttei loukkaannu.
— Pörjeseeni, puukhollari, itse sanoi, vastaa hän hetken kuluttua totisena ja asiallisesti. - Ja tämän antoi, tämän viisikruunusen. Se on seitsemän markkaa, ettäs tiedät. Pöhnässä oli vähän. Sitten ne menivät äidin kanssa kamariin.
Iinan jokapäiväisiin kokemuksiin kuuluu, että joku tulee ja menee äidin kanssa kamariin. Se ei millään tavalla ole häirinnyt häntä eikä häntä toistaiseksi hävetä siitä kertoa. Kirkkokankaan takalistolla on vuosikymmenien kuluessa tapahtunut ja tapahtuu asioita, joille siellä vain nauraa tirskahdutetaan.
Hilu kuuntelee Iinaa kädet housujentaskuissa ja pelokkaat silmät tarkkaavaisesti narrillaan. Mutta tytön esittämiä tosiseikkoja hän ei millään tavalla osaa kumota, eivätkä hänen tietämyksensä riitä osoittamaan äpärän ja avioliitosta syntyneen lapsen oleellista eroavuutta. Sitäpaitsi hän pitää Iinasta ja, kääntääkseen huomion omaan itseensä, hän alkaa nyt puhua itsestään ja suunnitelmistaan.
— Minäpä menen kyselemään pehtoorilta töitä, ja sitten kun pääsen rippikoulusta rupean jätkäksi.
— Liian hontelo sinä olet jätkäksi.