Hilu vaipui alakuloisiin mietteisiin, laski joka päivä, paljonko olo sairaalassa oli tullut maksamaan ja montako työpäivää oli menetetty. Yhä kirkkaammin alkoivat auringonsäteet valaista sairashuoneen vaaleankeltaisia seiniä ja kuta kauemmin Hilu hengitti itseensä sairaalan lysoolin- ja karbolintuoksulla kyllästytettyä ilmaa, sitä oneammiksi kävivät hänen mietteensä. Tokko kevääksikään pääsi täältä pois.
— Älähän huoli, sanoi hänen vaimonsa. - Onhan siellä Santtu ansaitsemassa.
Niin, mutta toinen mies oli poissa. Joka päivä menetettiin vähintään yksitoista ja kuusikymmentä. Yksitoista ja kuusikymmentä, -se on jo salvumiehen puolentoista päivän palkka.
— Niin, mutta huonomminkin olisi saattanut käydä, väitti vaimo hiljaisesti. - Ajattele: valmistumattomana iankaikkisuuteen…
Hilu säpsähti, katseli sitten vaimoaan, mutta vaikeni. Noista asioista heillä ei koskaan ollut Iinan kanssa puhetta.
— On se sentään, jatkoi Iina katkonaisesti ja hiukan epävarmasti, — kallis… tuota… kaikkein tärkein asia se iankaikkisuuskysymys…
Mikähän siihen Iinaan nyt oli mennyt? Olikohan se kuinka joutunut näihin asioihin? Ja olihan se kyllä totta, ettei kuoleman jälkeen ollut kukaan tullut kertomaan, minkälaista se on.
— On, tärkeä kai se on, myönsi Hilu hiukan hajamielisesti.
Päivät kuluivat ja pitkinä yksinäisyyden hetkinä vaivasi Hilu ajatuksiaan monenlaisilla mietteillä. Miten oli esimerkiksi sen Latsaruksen laita, josta sanassa puhuttiin? Mies oli ollut jo niin kauan aikaa kuollut, että ruumis oli mätänemistilassa ja kuitenkin hänet herätettiin henkiin. Jos hän oli hyvä mies, niin hänen sielunsa tietysti oli taivaassa, mutta miksi sen piti sitten autuudesta taas palata tänne murheen ja vaelluksen laaksoon? Oliko sellainen mahdollista? Ja kuinka kauan Latsarus senjälkeen eli? Tietenkin kauemmin kuin sisarensa, ettei näiden tarvinnut uudelleen ruveta suremaan.
Ajatukset vaivasivat Hilua ja muutamana päivänä hän jo pyysi hoitajattarelta Raamattua, koetti mukamas tutkistella sitä, mutta ei tullut sen hurskaammaksi. Päinvastoin alkoi tuntua siltä kuin ajatukset lopullisesti sekoaisivat. Lopulta hän ei malttanut olla tiedustelematta asiaa hoitajattarelta.