— Eipä kai sitten, vaikka pitkäksihän se odottavan aika tulee, sanotaan.
— Taida kannattaa enää odottaakaan.
— Sitä ei koskaan tiedä. Käydäänpähän tuonne kanslian puolelle.
Pappi tarjoaa tupakkaa, vähän ajan kuluttua tuo palvelija kahvia.
— No mitä sillä Hilemoonilla nyt sitten on sydämellään?
— Tässä vain… Se koskisi sitä meidän poikaa, Kalle Alperttia.
Pappi käy tarkkaavaiseksi.
— No niin, hän sanoo.
— Se kai on kirkonkirjoissa jotenkin merkitty… se kai on merkitty äpäräksi…
— Niin, niinhän se on. Pappi rykäisee.